Jep, vessassa on tullut itkettyä. Kunnes sitten eilen romahti vallit täysin, ja paruin illan tv:n ääressä. Tuossa omassa tuolissani vollasin ja pyytelin anteeksi parkumistani ja toivoin jonkun lohduttavan. Jooei, telkkaria pitää katsoa hiljaa ja antaa toisen rääkyä. Ehkä siihen on vaan totuttu, tohon mun parkumiseen et ihan sama mitä tekee tai sanoo, siinä se vollaa.

Yksin olen tunteideni kanssa. Yksin olen suruni, pettymysteni ja itseinhoni kanssa. Yksin ne taas kannan ja yksin niistä jälleen kerran selviän. Ei mua voi kukaan auttaa. Oloani kai läheisyys voisi helpottaa, tuohan sellainen jotain lohtua, mutta ei kukaan tule mun luo kun olen tällainen.

En minä edes päästä ketään lähelle. Pelkään niin sitä, että minut hylätään, etten halua antaa kenellekään sitä valtaa että minuun sattuisi toisen lähtö. Mua kuitenkin tuo pelko hallitsee niin suuresti että ahdistun ja suren asioita jo paljon etukäteen. Eniten vihaan tähän pelkooni vastineeksi annettua lausetta "mut en mä muuten olisi ollut tässä jo näin kauan ellen rakastaisi". Mikset vaan voi sanoa että rakastat mua nyt, NYT kun vähiten sen ansaitsisin. NYT kun pyristelen kuin lintu häkissään olemattomia kaltereitani vasten - tai ei, ei olemattomia, minulle kalterit ovat totta, sillä olen ne itse luonut, muut eivät vaan niitä näe.

Sekin mua on alkanut vituttamaan, että mulle kerrotaan millainen mä olen. Vaikka mä olen aina halunnut kuulla muiden mielipiteet ja uskonut niiden antamaan kuvaan itsestäni, enää en jaksa. Mulla ei ole hajuakaan kuka mä olen tai millainen mä olen, mutta en halua enää olla muiden saneltavakaan. En halua kuunnella muita siitä mitä mä olen. Suurimman osan ajasta mä kuitenkin kuulen haukuntynkää, eli ei kiitos. Ihan tarpeeksi kuulen haukkumista itseltäni.

Jossain joku oli kirjoittanut menneisyytensä pettymykset, väärät valinnat, toteutumattomat haaveet ymym paperilapuille ja polttanut sitten ne. Mun listani:

• ammatinvalinta
• koulutus
• vakiintuminen
• lastensaanti
• kymppäbileet
• Rooma

...ja kaikki ne lukemattomat innotuksen puuskassa aloitetut kivat jutut, jotka jäivät epävarmuuteni takia roikkumaan ja siten lopulta lopahtivat. Miksi mä kuuntelen muita ja antaudun niiden näkemyksille? Miksi mä nytkin syytän muita omista valinnoistani?