Mä en oikein edes tiedä mitä kirjoittaa. Tuntuu, että jos mä kirjoitan itsestäni ja ajatuksistani, mä vaivun kuitenkin itsesääliin ja -inhoon. Mä tiedän että mun pitäisi jollain tavalla katkaista tämä kierre, mutta tuntuu, ettei mulla ole keinoja. Okei, lainasin kyllä taas kirjastosta jos jonkinlaista opusta itsehoitoon, ehkä oikeasti pitäisi tehdä niitä harjoituksia.

Mulla kyllä on hoitosuhde, mutta ongelmallista on se, etten osaa ventovieraalle olla rehellinen. Mä aina vähän silotan, kaunistelen ja ehkä joskus vallan valehtelenkin, että olisin sellainen, millaisen oletan heidän mun olevan. Tai sitten mä vaan niin täysillä pyrin olemaan ihanneminäni, että se oikea minuuteni hukkuu noiden naamioiden taakse.

Millainen siis on ihanneminäni? Okei, kirjataan. Ihanneminäni on

• huumorintajuinen
• luova
• rakastettava
• hauska
• lämmin
• nokkela
• älykäs
• rehellinen
• kupliva
• hersyvä

Kaiken kaikkiaan sellainen, joka olemuksellaan valaisee huoneen ja saa kaikille kivan olon. Ihanneminälläni ei ole huonoja päiviä, ja hän löytää kaikesta iloittavaa tai ainakin positiivisen vivahteen.

Olenko minä joskus ollut sellainen, kas siinä kysymys. Olenko minä ikinä ollut sellainen?

Heh, kännissä hyvässä fiiliksessä olen aina sellainen - tai ainakin tunnen olevani ihanneminässäni! Ehkä siksi tahtoisin niin juopotella itseni mukavaksi harva se viikonloppu. Onneksi rahatilanne estää juomisen, samaten kuin ukon raittius. Paineet ovat kovat olla oikein ja hyvä, sitäpaitsi minuun ei luoteta jos juon. Jossain vaiheessa humalaa ikävät ajatukset kuitenkin saavuttavat minut ja alan leikkimään muiden tunteilla ja sietokyvyllä. Ja taas kerran katastrofin ainekset ovat ilmassa ja pilaan siten kaiken.